Tuntuu kuin asuisin eri kulkuvälineissä nykyään. Koko kesä
meni matkustella bussilla ympäri Suomea työn perässä. Aina Helsingistä Ouluun
ja Alastaron kautta Turkuun. Näin yhtenä kesänä enemmän Suomea kuin ikinä
aiemmin, vaikka olenkin Suomessa asunut noin 20 vuotta. Työni oli
pikaruokamyynti festivaaleilla ja markkinoilla ja, joten se selittäköön yön
pikkutunteina taitetut kotimatkat pomon upporasvan hajuisessa pakussa.
Ja eihän se matkustelu siihen jäänyt. Ehdin olla kotona hieman reilut 2 viikkoa ennen kuin matkustin Kreetalla pidettävään opaskoulutukseen. En ollut ikinä käynyt Kreetalla tai millään Kreikan saarista, joten olin aivan into piukkana lähdössä katsastamaan kreikkalainen naimakauppa -elokuvan miljöön. Viikon aikana en paljoa ehtinyt hotellin ja lähikaupan lisäksi nähdä, kun päivät menivät kokoustiloissa tuntien parissa ja illat esitelmiä pakertaessa. Huomaamattani olikin jo viimeisen illan ja illallisen aika, jonka juhlittuamme oli aika hypätä koneeseen ja suunnata kohti Helsinki-Vantaata.
Vielä railakkaan ja hieman unisten silmien höystämän öisen
Kallio seikkailun jälkeen pääsin viimein viime sunnuntaina kotiin nukkumaan.
Alku viikko olikin yhtä piinaa. Whatsapp kilkatti, kun kaikki ilmoittivat
päässeen oppaaksi johonkin upeaan kohteeseen huhtikuuhun saakka. Itselleni ei
soittoa kuulunut ja minua kismitti siihen malliin, että snapchatin peura äänenmuuttaja
filter sai uuden käyttömuodon.
Lopulta se puhelin pirahti. Olin juuri päässyt kauppaan ja metsästin kuumeisesti juuriselleriä, kunnes tuntemattomasta numerosta soitettiin. Tiesin sen olevan esimieheni ja vastasin iloiseen sävyyn, vaikka aavistin pahaa. Esimieheni tarjosi paikkaa Mallorcalla ensi lauantaista lähtien, mutta asiaan liittyi yksi negatiivinen ja raivostuttavakin seikka – pesti olisi vain reiluksi kuukaudeksi.
Olin pettynyt ja ärsyyntynyt, sillä meille oli jo työhaastatteluista
lähtien lupailtu 4-6kk pestiä ensi talvelle, kunhan suorittaisi opaskoulun
hyväksytysti. Asiaa muutama tunti pohtineeni otin paikan kuitenkin vastaan.
Siitä alkoikin henkinen alamäki. Ryhdyin pohtimaan, miksi minä en saanut täyttä
4-6kk talvikauden pestiä kuten melkein kaikki muut opaskurssitoverini. Mitä
tein väärin? Onko minussa joku vikana? Olinko niin huono?
Jokainen on varmasti käynyt läpi elämässään samankaltaisia tuntemuksia. Minulle tämä kerta todella tuntui syvällä, vaikka olenkin ennen saanut hylkäyskirjeen korkeakoulusta ja työpaikkoja on mennyt sivu suuhun. Ehkä tämä iski oikein kunnolla tunteisiin, koska minulle oli luvattu jotain ja lupausta ei pidetty. Kuulun henkisesti vanhan kansan klaaniin ja minulle lupausten pitäminen on tärkeää. Sanoihan esimieheni, että opaskoululaisten sijoittaminen oikeisiin kohteisiin ja tiimeihin oli vaikeaa, mutta ei se tässä vaiheessa minua hirveästi lohduttanut, kun hän oli jo kertonut talvikauden paikkojen olleen täynnä ja mahdollisuuteni saada 4-6kk pesti olisi täysin myöhemmin mahdollisesti ilmeentyvien peruutus- tai täydennyspaikkojen varassa.
Istun junassa kohti Helsinkiä ja huomenna olisi tarkoitus lentää Mallorcalle. Fiilikset ovat hyvät tällä hetkellä, koska ehdin näkemään kaveria pitkästä aikaa ennen kuin siirryn lentokenttähotelliin. Tietty 400€ opaskurssimaksu vielä kirpaisee, mutta onneksi saan sen kompensoitua kuukauden aikana Mallorcalla. Kohdepäällikkö ainakin vaikuttaa mukavalta viestien perusteella, joten toivottavasti loput työkavereista ovat mukavan sosiaalisia niin pääsen porukkaan mukaan vielä näin loppukaudesta.
Tätä viikkoa parhaiten kuvaa tunnetta sanonta: ”vaikeuksien kautta voittoon”. Kaikkien pettymyksen kyyneleiden ja jopa lapsellisten itsensä mollaamissyvänteiden jälkeen mieli on positiivinen, avoin ja intoa täynnä. Nyt muistellessani viime päiviä voin hieman hävetä itseäni, sillä onhan tämä upea kokemus, vaikka lyhyempi kuin oli lupailtu. Kuulun kumminkin niihin onnekkaaseen 20 henkilöön, jotka tulivat valituiksi 200 ihmisen joukosta opaskouluun. Elän jonkun unelmaa, vaikka hieman lyhyempänä! Saan elää ja tehdä töitä ulkomailla, lämmössä ja saan siitä vielä palkkaa! Kiitos niille, jotka muistuttivat minua tämän olevan upea mahdollisuus!
Miten ja miksi päädyin kirjoittamaan tätä? Miten ja miksi ovat yhtä minun tapauksessani, sillä päädyin kirjoittamaan tätä oman henkisen hyvinvoinnin takaajana ja muille mahdollisen informaation lähteenä ja se vastaa kumpaankin kysymyssanaan. Tarvitsin, tarvitsen ja tulen tarvitsemaan jonkun väylän purkaa ajatuksiani ja tunteitani, siksi loin tämän blogin. Toivon myös jonkun vielä jonain päivänä hyötyvän kirjoittamistani kokemuksistani ja niiden antavan lisätietoa matkaoppaan elämästä. En tiedä vielä tuleeko opasurani jatkumaan tämän kuukauden jälkeen vai lähdenkö mahdollisesti eat pray love -henkisesti Aasiaan reissaamaan, sillä kuukaudessa ehtii tapahtua paljon.
Nyt voin kiittää ja kumartaa, että pääsitte tänne asti ja
mahdollisesti myös luitte läpi kilometripostaukseni. Lupaan kirjoittaa taas
pian, sillä en halua tämän blogin jäävän unholaan kuten kaksi edeltävää. Kolmas
kerta toden sanoo.
-Lotta
